Dramione: Pitkä talvi - Luku 3

Hei, pitkästä aikaa!

Viimeinen osa Dramione-novelliani:

Luku 3

Kylmä viima puhalsi ulkona. Hermionen hiukset kostuivat lumihiutaleista, jotka laskeutuivat tasaisesti maan kamaralle. Talvi oli tulossa.

Hermione näki tutun hahmon istumassa puun juurella. Hän keräsi kaiken rohkeutensa ja lähti kävelemään Dracoa kohti tarkoituksenaan tivata, mitä aamulla tapahtui. Sitten hän pysähtyi. Draco itki.

”Miksi itket?” Hermione kysyi varovasti, noin parin askeleen päässä Dracosta. Hän tunsi yhtäkkiä suurta vetoa tuota luihuispoikaa kohtaan.

”En minä itke”, Draco mumisi ja pyyhki kyyneleensä.

Hermione avasi suunsa väittääkseen vastaan – niin kuin aina, mutta tajusi sulkea sen.

”Olen ihastunut. Yhteen kauniiseen tyttöön, mutta hän”, Draco niiskautti ja jatkoi: ”hän ei tunne samoin.”

Hermione tunsi käsiensä tärisevän. Hän käveli Dracon luo ja istui tämän viereen. Hermione katsoi Dracoa, hänen kauniita platinanvaaleita hiuksia, harmaita silmiä, jotka tuijottivat maahan.

”Mistä sinä tiedät?” Hermione kysyi hiljaa ja jatkoi: ”Ettei se tyttö pidä sinusta.”

Draco kohotti katseensa suoraan Hermionen ruskeisiin silmiin. Hermione tärisi hieman. Voi luoja, miten komea tuo poika on, Hermione ajatteli.

Hermione meni lähemmäs Dracoa ja painoi huulensa tämän huulia vasten. Hermione kietoi kätensä Dracon niskan taakse. Draco vastasi suudelmaan hellästi ja otti Hermionen syleilyynsä.

Kun suudelma vihdoin loppui, Hermione painautui Dracon syliin.

”Tästä tulee pitkä talvi” Hermione sanoi ja sulki silmänsä.

Anteeksi, että viimeisestä osasta tuli niin lyhyt, mutta toivottavasti tykkäsitte! Kommentoikaa, jos haluatte lisää novellejani. :3

-Vildaria

Dramione: Pitkä talvi - Luku 2

Jatkoa Dramione novellilleni.

Luku 2

Kirjastossa oli hiljaista. Kaikki olivat syömässä suuressa salissa. Matami Prillikin - tai sitten hän on salaisten kirjojen osastolla, jonne on oppilailta pääsy kielletty. Hermione istui helpottuneena pöydän ääreen, sillä saisi olla rauhassa ja miettiä, miten saisi menetetyt pisteet takaisin.

”Mikset ole suuressa salissa?” puhuja oli Draco, joka oli yhtäkkiä ilmestynyt Hermionen eteen.

”Mikset itse ole?” Hermione tiuskaisi.

”Ei ole nälkä.”

”Ei minullakaan.”

”No...”

”Niin?”

”Ei mitään.”

”Sitähän minäkin”, Hermione nousi ja lähti kävelemään pois päin.

Draco katseli Hermionen loittonemista. Lopulta hän juoksi Hermionen perään ja huusi: ”Hermione odota!”

Hermione kääntyi ja katsoi Dracoa hieman typertyneenä. Se oli ensimmäinen kerta, kun Draco oli kutsunut häntä Hermioneksi.

”No?” Hermione kysyi pojalta.

Draco avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen melkein samantien. Miten hän voisi löytää oikest sanat kuvaamaan hänen tunteitaan tuota tyttöä kohtaan.

”Eli ei siis mitään?” Hermione sanoi, mutta Draco pysäytti hänet.

”Mitä sinä oikein-” Hermione kääntyi puhuakseen, mutta hänen äänensä hukkui Dracon huuliin. Kului vain pari sekunttia, ennen kuin Hermione tajusi mitä oli tapahtunut. Hän irtaantui Dracosta, katsoi tätä hämmentyneenä ja juoksi pois.

”Hermione, onko kaikki hyvin?” Harry kysyi. Hermione näytti kalpealta, eikä ollut nyt puhetuulella.

”Ei – tai siis joo. Kaikki hyvin” Hermione sopersi yhä tuijottaen lattiaa.

”Oletko varma?” Ron kysyi ja jatkoi: ”Olet ihan liidunvalkea. Oletko tulossa sairaaksi?”

Hermione kohotti katseensa ja katsoi huolestuneen näköisiä ystäviään. Hän sanoi: ”En. Olen ihan kunnossa. Kaikki on hyvin, ihan tosi.” Hän olisi halunnut jäädä pois tunneilta tänään, jottei kohtaisi Dracoa. Minun on pakko hankkia takaisin ne pisteet, hän ajatteli.

Hermionen onneksi Draco oli päättänyt jättäytyä pois tunneilta. Silti hänen oli vaikea keskittyä kuuntelemaan tunneilla, koska hän mietti mitä kirjastossa oli tapahtunut.

Dracoa ollut näkynyt koko viikkona, mutta yhtenä iltana siitä tuli Hermionen pienin huolenaihe.

”Että mitä teette?” Hermione kysyi kauhuissaan Harrylta, Ronilta, Frediltä ja Georgelta, jotka virnuilivat omahyväisesti.

”Kuulit kyllä”, Fred sanoi ja jatkoi: ”Käymme vähän tuottamassa sekasortoa Voron toimistolla.”

”Haluatko mukaan?” George sanoi ja virnisti.

Hermione katsoi heitä taas kauhuissaan ja sanoi: ”Te voitte jäädä kiinni! Minä en ainakaan tule. Ron ja Harry, ette kai ole tosiaan mukana siinä?”

Ron ja Harry katsoivat toisiaan ja käänsivät katseensa sitten maahan.

Hermione huokaisi turhautuneena.

Kommentoikaa, jos haluatte jatkoa!

-Vildaria

Dramione: Pitkä talvi

Hei! :)
Päätin aloittaa bloggaamisen, mutten keksinyt mistä kirjoittaa, joten päätin julkaista novellejani. Tykkään kirjoittamisesta ja pidän päiväkirjaakin joka päivä.

Olen ikuinen HP-fani ja novellini perustuu J. K. Rowlingin luomaan HP-maailmaan. Hän omistaa myös hahmot.

Tarina kertoo Draco Malfoysta ja Hermione Grangerista, joiden polut ovat monen mielestä tarkoitettu yhdistymään - olen myös samaa mieltä. Rowling kuitenkin piti polut erossa tarinansa loppuun asti.

Tämä on ensimmäinen novellini, joten siinä voi olla kirjoitus virheitä. Huom: novelli on moniosainen.

Luku 1

”Ron, opettele itse tekemään läksysi! Miten muka luulet pärjääväsi kokeissa?” Hermione tiuskaisi. Hänen ystävänsä kopioivat aina läksynsä häneltä, koska eivät itse jaksaneet tehdä niitä. ”Omatpa ovat kokeesi”, Hermione mumisi itsekseen, kun ei saanut vastausta.

Harry tuijotti tyhjää paperiaan, johon hän ei ollut saanut mitään aikaiseksi. Hän kääntyi Hermionen puoleen: ”Öh, Hermione. Olisinko minäkin voinut -”

”Saatte luvan molemmat tehdä itse omat läksynne! Minä en ole mikään kävelevä tietokirja!” Hermione sanoi ja paiskautti kirjansa kiinni. Sitten hän lähti Rohkelikon oleskeluhuoneesta.

Hermione meni kirjastoon rauhoittumaan. Siellä oli hänen lisäkseen vain muutama Korpinkynsi ja matami Prilli. Hermione mietti, mitä Rohkelikon oleskeluhuonessa oli tapahtunut. Kuinka hän niin kovasti suuttui? Sehän oli vain läksyjen kopioimista. Ron ja Harrykin olivat huomanneet hänen oudon käytöksensä. Hermione tutki kirjahyllystä löytämäänsä kirjaa, kunnes kuuli tutun äänen.

”Mitä sinä luet kuraver...” poika sanoi, mutta keskeytti lauseensa.

Hermione kohotti katseensa ja näki Draco Malfoyn. Hermione ei halunnut näyttää Dracolle loukkaantumistaan tuosta kommentista ja yritti peittää tärinän äänestään: ”Mitä se sinulle kuuluu Malfoy?”

”Minä vain... Äh, antaa olla”, Draco sanoi ja lähti pois Korpinkynnen tyttöjen katseiden saattelemana.

Hermione työnsi kirjan takaisin kirjahyllyyn ja päätti lähteä takaisin Rohkelikkojen tupaan.

”Anteeksi Hermione...”, Ron sanoi.

Harry täydensi: ”...kun suututimme sinut. Lupaamme tästä lähtien tehdä itse omat läksymme.”

”Ai aiotaanko muka?” Ron katsoi hämmästyneenä Harrya, joka pukkasi tätä kyynärpäällään.

”Ei teidän tarvitse pyydellä anteeksi. Minä vain – taidan olla väsynyt. Menen nukkumaan”, Hermione sanoi ja lähti tyttöjen makuusaliin.

Aamiaispöydässä Hermionen ei tehnyt mieli syödä mitään. Hän vain tuijotti sämpyläänsä, josta hän oli puraissut pienen palan.

”Taidan käydä kirjastossa, minun ei tee mieli syödä”, hän sanoi ja nousi ylös ennen kuin kukaan kerkesi sanoa mitään.

”Okei. Nähdään luokan edessä”, Harry sanoi ja jatkoi syömistään.

”Aina hän on kirjastossa”, Ron sanoi Harrylle, kun Hermionen selkä alkoi loitota.

”Shh! Hän kuule tuon”, Harry sanoi ja katsoi ovelle päin, mutta Hermione oli kerennyt jo kadota.

Käytävillä oli hiljaista, sillä kaikki olivat syömässä. Hermione käveli hiljaa, vaikka se ei olisi tarpeen. Yhtäkkiä hän törmäsi johonkin. Hermione kaatui selälleen ja kun hän nousi ylös, hän kohtasi Kalkaroksen vihaiset kasvot. Kalkaros nousi ylös kasvot edelleen vääntyneenä vihaiseen ilmeeseen.

”Viisi pistettä pois Rohkelikolta – huolimattomuudesta”, Kalkaros sanoi ja hymyili ilkeästi.

”Mutta professori Kalkaros-”, Hermione sanoi, mutta Kalkaros keskeytti hänet.

”Otan kohta toisetkin viisi pistettä, jos alat väittämään vastaan neiti Granger”, hän sanoi ja jatkoi matkaansa.

Mahtavaa, Hermione ajatteli.

No, mitä sanotte? Voiko tästä tulla jotain?

-Vildaria